Kuvaus Lasse Hurmalainen. Käytössä ei ole evästeitä.
Kuvaus Lasse Hurmalainen. Käytössä ei ole evästeitä.
Opetus tapahtuu pienissä ryhmissä studiollani, yrityksissä tai yksityistunneilla yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tarvittaessa myös Zoom-tunteina.
Kurssi on aloituskurssi. Kokonaisvaltainen infopaketti pilatesharjoittelusta, sisältäen historiaa, anatomiaa ja liikeharjoitteita. Kurssi käydään ennen kuin aloitetaan ryhmätunneilla.
Tunti on perinteistä pilatesharjoittelua matolla. Käytämme apuna erilaisia pienvälineitä, mm. pilatesrengasta, erikokoisia ja -painoisia palloja, rullaa tai kuminauhaa. Somatic Pilates on perinteistä pilatesharjoittelua tämän päivän tutkimustiedon näkökulmasta.
Tunti selkäongelmista kärsiville. Teemme tunnilla selkää huoltavia pre-pilates harjoitteita. Tämä tunti sopii alkuun myös uusille harrastajille.
Pilatesharjoittelu on lähtenyt laitepilateksesta. Laite, jossa on jousivastukset, ohjaa liikkettä. Laitteella keho käyttää juuri niitä lihaksia, joita liike vaatii. Tunti sopii niin aloittelijalle kuin jo pilatesta harrastaneelle. Erityisesti suosittelen selkäpotilaille sekä henkilöille, joilla on yliliikkuvat nivelet.
Miesten oma tunti. Liikkuvuutta ja voimaa omalla kehonpainolla ja rennolla fiiliksellä.
Kurssilla perehdytään lajiin. Käymme läpi spiraalistabilaation pääperiaatteita ja liikemateriaalia. Tutustumme välineisiin, vastuskuminauhaan ja sauvojen käyttöön. Kurssin jälkeen voit osallistua ryhmätunneille.
Eritoten välilevytyrien ja skolioosin hoitoon. Harjoitteet tehdään vastuskuminauhaa ja sauvoja käyttäen, istuen tai seisten. Laji sopii erinomaisesti eri urheilulajien ja tanssijoiden oheisharjoitteluksi. ”Konttorirottien” unelmatreeniä.
Tunnilla teemme hauskoja täsmäharjoitteita jalanpohjan lihaksille. Liikkeitä teemme istuen, seisten, pieniä palloja ja SPS-kuminauhaa apuna käyttäen.
Esim. jalanpohjan jumppa, Ladyjen askelkuviot, Power Pilates Circuit, Showtanssi ja sauvakävely.
Esim. pilates, laitepilates, spiraalistabilaatio ja jalanpohjan jumppa.
Voit koota oman ryhmän jolle pidän haluamasi tunnin. Esim. pilates, laitepilates, spiraali tai jalanpohjat.
Pidän tunteja myös tilauksesta yrityksille ja yhteisöille studiollani tai yrityksen valitsemassa tilassa.
Kurssi | Hinta (€)/hlö |
---|---|
Starttikurssi (4x60 min + 60 min) | 75,00 |
Spiraalistartti (2x60 min) | 45,00 |
Pilates/Spiraalistabilaatio (60 min) | 16,00 |
(opiskelijat / eläk. / työttömät / lomautetut) | 12,00 |
5 kertaa (16,00 €/h) | 80,00 |
10 kertaa (15,00 €/h) | 150,00 |
15 kertaa (14,00 €/h) | 210,00 |
20 kertaa (12,50 €/h) (perhekortti/2h/vko) | 250,00 |
Yksityistunti (60 min) | 56,00 |
Paritunti (60 min) | 30,00 |
3 hlön ryhmä (60 min) | 23,00 |
Laitepilates (Reformer) (60 min) | 20,00 |
(opiskelijat / eläk. / työttömät / lomautetut) | 17,00 |
5 kertaa (19,00 €/h) | 95,00 |
10 kertaa (18,00 €/h) | 180,00 |
Yksityistunti (60 min) | 61,00 |
Paritunti (60 min) | 32,00 |
3 hlön ryhmä (60 min) | 25,00 |
Jalkapohjakurssi | 110,00 |
Kaikki hinnat ovat euroina ja sisältävät alv 10 %. Yksityistuntien alv 25.5 %. |
Maksuvälineinä käyvät käteinen, pankkisiirto sekä kulttuuri- ja liikuntasetelit.
Ylimenevän summan voit maksaa rahalla tai käyttää useamman kulttuuri- tai liikuntasetelin samalla kerralla. Jos lasku on ko. setelin arvoa pienempi, niin tällöin en valitettavasti voi antaa rahaa takaisin.
Paikan varaaminen ja tarvittava varustus
Tunnit järjestetään Paraisilla (Tennbyntie 29).
Voit varata paikkasi valitsemallesi vakiotunnille. Yhteen ryhmään mahtuu 8 henkilöä. Jos haluamasi ryhmä on täynnä, niin jätä yhteystietosi. Soitan sinulle jos/kun paikkoja vapautuu.
Mikäli et pääse tunnille, niin muista perua varaamasi paikka mahdollisimman pian, mielellään jo edellisenä päivänä. Ilmoita tekstiviestillä peruutuksesi viimeistään samana päivänä klo 12 mennessä. Näin varmistat, että varasijalla olija saa paikan. Peruuttamattomasta varauksesta laskutetaan.
Vaatetuksen tulee olla mukavaa ja joustavaa. Voit olla paljain jaloin tai sukat jalassa. Ota mukaasi iso pyyhe ja jos haluat, niin juomapullo. FasciaMethod-tunnille voit ottaa lämmintä vaatetta tai viltin mukaasi lopun rentoutusta varten. Huom! Tilan yhteydessä ei ole suihkua.
Saavuthan aina ajoissa paikalle, jotta myöhästymisesi ei häiritse ryhmän harjoittelua. Kiitos!
Tarjoan laadukasta ja ammattitaitoista pilates-ohjausta.
Olen vahvan urheilu- ja tanssi taustan omaava liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä vuodesta 1985. Pohjakoulutukseltani olen Liikunnanohjaaja (1984) ja Koulutettu hieroja (2005). Vuonna 2011 valmistuin Somatic Pilates ohjaajaksi ja samana vuonna aukaisin oman pilates studion Paraisille. Erikoisosaamistani terveysliikunnan alalla on myös spiraalistabilaatio.
Maikku on ohjaajana kuunteleva, kaikki huomioiva, osaava, innostava ja kannustava. Yksityiskohdissa armottoman tarkka, mutta positiivisen kautta. Yksinkertaisesti paras! Olen tarvinnut apua erilaisissa kuntoutusta vaativissa tilanteissa ja aina saanut sitä! (A. Kurten)
Jag kan varmt rekommendera Maikkus pilateslektioner. Hon ser oss alla och hjälper oss individueltt i våra övningar. Hon har sakkunskap, empati, humor och glädje. Efter fem år hos Somatic Pilates Maikku Alho är min hållning mycket bättre och tröttheten i ryggen borta. (S. Tobiasson)